Koti Komondor Naruturkki Tarinoita In english Rotumääritelmä Linkit In dutch                               

                                                    Eläinlaumoja vartioivat koirat

Eläinlaumoja vartioivat koirarodut kehittyivät Euroopassa ja Aasiassa missä niitä on käytetty vuosisatoja suojelemaan lampaita susilta ja karhuilta. Amerikassa näitä koiria on käytetty 70-luvun puolivälistä lähtien. Ne ovat suurikokoisia koiria, yleensä kokonaan valkoisia.  

Päinvastoin kuin paimentavat koirat, vartioivat koirat eivät yleensä paimenna lampaita. Itsenäisesti työskennellen ilman ihmistä vartioivat koirat pysyttelevät lampaiden luona tai lähellä niitä suurimman osan aikaa ja aggressiivisesti karkottavat pedot. Koiran perimä ja oikeanlainen pito ja sen kannustaminen työhönsä ennen kun se tulee liian vanhaksi edesauttaa siitä kehittymään kunnollisen vartiokoiran. Kaikki vartioiviin koiriin lukeutuvat yksilöt eivät kuitenkaan aina työskentele halutulla tavalla. Tutkimustyö ja tulosten yhteenveto osoittaa että valmentamalla koiraa vartiointityöhön karjan kanssa se kehittyy hyväksi työssään. Yhdysvalloissa tutkittiin viiden vuoden ajan 60 eläimiä vartioivaa koiraa ja 60% koirista joita valmennettiin työhön kunnolla kehittyivät erittäin hyviksi työkoiriksi, 10 % koirista kehittyi huonosti työkoiraksi ja loput olivat siltä väliltä.

Ymmärtämällä mikä vartioiva koira on ja kuinka kasvattaa sitä auttaa saamaan kaiken hyödyn koirasta työkoirana. Tärkeimpiä asioita kun kasvatetaan koira työskentelemään eläinten kanssa:

Totuta pentu 8 viikon iästä lähtien olemaan lampaiden kanssa, kaikki kontaktit ihmisiin tulee minimoida ( tämä on luultavasti kaikista tärkein asia). Koiraa käsitellään työkoirana, ei lemmikkieläimenä. Seuraa koiran käytöstä ja korjaa vääränlainen käytös kuten lampaiden näykkiminen tai niiden jahtaaminen. Pennun ikävystyminen ja kyllästyminen lisää sen halua leikkiä lampaiden kanssa. Tämän voi ehkäistä siirtämällä pentu isommalle alueelle tai tekemällä muutoksia sen elinympäristöön. Huonot tavat eliminoidaan parhaiten valvomalla pentua tarkasti alkuvaiheessa. Leikkimishalu vähenee iän karttuessa.

Rohkaise koiraa olemaan lauman kanssa tai sen lähellä ja kehu oikeasta toiminnasta. Koiran ja lampaiden välille tulee muodostua side. Vanhempi lammas täytyy tutustuttaa koiranpentuun hyvin jottei se pidä pentua vihollisena. Ajan mittaan lammaslauma tottuu koiran läsnäoloon. Koira syötetään samaan aikaan ja samassa paikassa kuin lampaatkin. Se kuinka nopeasti lampaat tottuvat pentuun riippuu siitä mihin aikaan vuodesta pentu laitetaan niiden sekaan. Karitsoinnin aikana emolampaat puolustavat herkästi pikkuisiaan ja voivat siksi käyttäytyä aggressiivisemmin. Yleensä lampailta vie muutamasta päivästä joihinkin viikkoihin että ne hyväksyvät pennun. Vartiokoiraan tottuneet lampaat on helppo ajaa toiseen paikkaan paimenkoiran avulla mutta täksi ajaksi voi joutua kytkemään vartiokoiran kiinni tai viemään sen muualle.

Ojenna koiraa jollei se pysy lampaiden luona. Jos se yrittää tulla taloon sisälle niin palauta se välittömästi takaisin lammaslauman luokse. Herkälle pennulle riittää verbaalinen kurinpalautus mutta itsepäinen pentu saattaa tarvita fyysistä palautetta. Pennun kiinni kytkeminen lampaiden luo yöajaksi ja vapaaksi päästäminen päiväksi saattaa myös auttaa. Noin viikon ajan näytä pennulle sen uuden alueen rajat, pidä se hihnaan kytkettynä ja tee näin muutamia kertoja. Lampaiden partiointi ja tarkkaavaisuus kehittyy ajan myötä. Huolimatta joidenkin pentujen ohjaamisesta muutama prosentti niistä ei koskaan muodosta sidettä lampaiden kanssa.

Vartiointivietin heräämistä on raportoitu jo niinkin varhaisessa iässä kun neljän kuukauden iässä kun taas toisilla tämä on tapahtunut vasta 9 kuukauden iässä. Mitä suurempi rotu niin sitä pidempään koiran kypsyminen vie aikaa.

Varmista että koira pysyy terveenä. Älä odota heti koiralta liikoja vaan anna sille ensin pieni määrä lampaita vartioitavaksi ja kun se kasvaa ja saa kokemusta voit lisätä eläinten määrää. Ole kärsivällinen ja uhraa aikaa koiran mahdollisesti tarvitsemaan ohjaamiseen, muista että vartioivan koiran kehittyminen aikuiseksi vie 2-4 vuotta rodusta riippuen. Uros suositellaan kastroitavaksi jottei se lähde juoksuaikaisten narttujen perään ja nartuilta suositellaan poistettavaksi kohtu jolloin vältetään juoksuajat. Nämä toimenpiteet eivät vaikuta koiran vartiointityöskentelyyn.

Koira puolustaa laumaa partioimalla sen ympärillä, haukkumalla, jättämällä hajumerkkejä ja ahdistamalla petoa kun lauma on vaarassa.

Oregonissa Yhdysvalloissa eräs lampaiden kasvattaja lähes eliminoi kojoottien tekemät tuhot laidunmaillaan jossa oli 50 emolammasta käyttämällä yhtä vartioivaa koiraa. Kuuden vuoden aikana hän menetti vain yhden lampaan kojooteille. Kojootit tappoivat joka vuosi muutamia lampaita hänen naapurinsa farmilta.

Tehokas eläimiä vartioiva koira auttaa lampaiden kasvattajaa monin tavoin. Se vähentää petoeläinten hyökkäyksiä lampaita kohtaan, hälyttää omistajaa kun eläinlaumassa on jotain vialla, puolustaa farmin aluetta ja sen avulla laidunmaita voidaan tehokkaammin hyöty käyttää.

Kuitenkaan vartioivaan koiraan sijoittaminen ei takaa varmaa tulosta. Koira voi tulla kipeäksi, loukkaantua tai kuolla ennenaikaisesti. Joidenkin koirien tiedetään vaeltaneen pois laumansa luota.

Koiran käyttö ei sulje pois muiden apukeinojen hyödyntämistä. Muita apukeinoja ovat esimerkiksi aidat, sähköaidat, loukut, lampaiden pitäminen sisätiloissa yöaikaan ja erilaiset pelotinvalot. Myrkkyjen käyttö ei ole suositeltavaa silloin kun koiraa käytetään. Käärmeet voivat tappaa koiria kuin myös loukut koiran joutuessa sellaiseen.

Idahossa lampaiden kasvattaja ehkäisi petoeläinongelmansa ( kojootit ) ottamalla 200-päisen emolammaslaumansa vartijaksi koiran. Ennen koiran hankkimista hän oli menettänyt vuosittain noin 12 lammasta kojooteille. Koiran käyttö yhdistettynä muihin apukeinoihin on tuottanut tulosta ja hän on menettänyt viiden vuoden aikana ainoastaan neljä karitsaa. Myöskin Missourissa lammastiloilla on käytetty eläimiä vartioivia koiria hyvällä menestyksellä.

Eläimiä vartioiva koira ei ratkaise kaikkia ongelmia mutta monissa tapauksissa se on erittäin käyttökelpoinen työkalu. Koira ei välttämättä sovellu laajalle laidunmaalle jossa on paljon eri alueita joissa muutama sata lammasta on hajallaan. Suositellaan että näissä tapauksissa käytetään vähintään kahta koiraa.